Ilmari Elo

Syväväylän isä korosti sataman itsenäisyyttä

14.12.2017

Kotkan entinen satamajohtaja, ekonomi Ilmari Elo kuoli kotonaan Loviisassa Suomen itsenäisyyspäivänä 2017. Hän oli kuollessaan 85-vuotias.

Ilmari Elo toimi Kotkan sataman johdossa vuosina 1975-95, jolloin silloiset keskeiset satamanosat Kantasatama ja Hietanen täyttyivät. Kotkan oli etsittävä uusia ratkaisuja, jotta sen satama pysyisi mukana kilpailussa kasvavista liikennemääristä ja eritoten Neuvostoliiton kauttakulkuliikenteestä.

Ilmari Elo oli keskeinen vaikuttaja, kun Mussalon syväsatamaa alettiin suunnitella 70-luvun lopulla ja rakentaa vuosikymmen myöhemmin. Ilmari Elo oli yhä virassaan, kun syväsatama voitiin todeta oikea-aikaiseksi ja kannattavaksi investoinniksi.

Menestystarinan kätilöksi halusi toki ilmoittautua moni, mutta idea syväsataman rakentamisesta oli Elon. Historioitsija Juhani Saarinen on kirjannut Kotkan sataman historiikkiin tapauksen, jonka toinen osapuoli, Stevecon entinen toimitusjohtaja Juhani Forss todistaa edelleen oikeaksi.

Kotkan satamalautakunta oli vuonna 1978 tutustumassa Porin Tahkoluodon uuteen syväsatamaan. Keväisen iltapäivän auringonpaisteessa satamajohtaja Elo ja lautakunnan jäsen, tuolloin Kotka Stevedoringin varatoimitusjohtaja Forss katselivat satamahinaaja Porin Karhun kannella Tahkoluodon satamaa:

”Toinen kysyi toiselta: Ajatteletko sinä samaa kuin minä?

Toinen vastasi: Kyllä ajattelen.

Toinen jatkoi: Mussalon eteläosassa on ainoa mahdollinen paikka.

Toinen myönsi: Niin on.”

(Juhani Saarinen: Miljoonamöljä, 2008)

Kotkan syväsataman syntysanat oli lausuttu, mutta vihkiäisiä päästiin viettämään vasta reilun kymmenen vuoden kuluttua. Sillä aikaa, kun ajatus syväsatamasta pyöri 80-luvulla piirustuspöydillä ja päätöksentekorattaissa, Kotkan satamarakentaminen keskittyi Hietasen sataman laajentamiseen.

Ilmari Elo näki syväväylän merkityksen sataman ja siten koko kaupungin menestykselle. Ekonomistina hän piti tärkeänä myös sitä, että satama olisi itsenäinen tuloslaskennan yksikkö. Elo luotsasikin satamaa liikelaitokseksi, joka toteutui valtuuston päätöksellä 1993. Se oli samalla askel kohti yhtiömuotoa. Kotkan Satama Oy aloitti Suomen ensimmäisenä satamayhtiönä vuoden 1999 alussa.

Elo visioi jo vuonna 1989 Navigator-lehden haastattelussa tulevaisuutta, joka toteutui yli 20 vuotta myöhemmin HaminaKotkan satama Oy:n perustamiseen 2011.:

”Kaukana tulevaisuudessa Elo näkee mahdollisuuden Kotkan ja Haminan satamahallintojen yhdistämiseen, mutta sen edellytyksenä on luonnollisesti poliittiset päätökset ja esimerkiksi jonkinlaisen kuntainliiton tai osakeyhtiönluominen hanketta varten”.

(Navigator 4/1989)

Satamajohtajana Ilmari Eloa pidettiin idearikkaana humanistina, joka tuli hyvin toimeen alaistensa kanssa.

Elo muistetaan paitsi merenkulkualan vaikuttajana myös purjehtijana ja kirjailijana. Jäätyään eläkkeelle ja muutettuaan nuoruutensa kaupunkiin Loviisaan Elo jatkoi kulttuuriharrastuksiaan. Hän osallistui muun muassa talonpoikaisvene- ja puuvenepurjehdustoimintaan sekä kirjoitti ja toimitti useita merenkulkua käsitteleviä kirjoja.

Katso kaikki ajankohtaiset artikkelit