Port of HaminaKotka Main image Digiport

Digitaalisuudesta lisäpotkua satamaan

06.11.2017

HaminaKotkan satama on mukana hankkeessa, jossa haetaan satamaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tehokkuutta käyttämällä hyväksi digitaalisuutta ja avointa tietoa.

   -Tänä päivänä kaikki digitalisoituu, eikä satamakaan voi jäädä ruutupaperille kellumaan, kuvailee
    tilannetta HaminaKotkan sataman liikennejohtaja Markku Koskinen.

Satama ei toki ”kellu ruutupaperilla” tälläkään hetkellä. Tietoa satamasta ja sen toiminnoista on olemassa valtavasti, mutta ongelma Koskisen mielestä on se, että tieto on hajallaan.

Hankkeen vetäjän, projektitutkija Janne Saarikosken mukaan hankkeen tavoitteena on pienin askelin luoda yhden luukun palveluikkuna. Sataman infrastruktuuria koskeva perustieto koordinoidaan yhteen Liikenneviraston avoimen tietovarannon kanssa. Tulevaisuudessa esimerkiksi varustamo voisi katsoa internetistä suoraan, mihin satamaan ja mihin laituriin voisi sen ja sen kokoinen laiva kiinnittyä.

Tulevaisuuden mallien rakentamisessa katsotaan noin kymmenen vuoden päähän. Yrityksiä digitaalisuuden lisäämiseksi satamatoiminnoissa on ollut aiemminkin, mutta ne eivät oikein ole ottaneet tuulta alleen. Esimerkiksi Mobileport-hanke haki aikanaan ratkaisuja asiakkaiden lastinhallintaan, mutta Koskisen mukaan aika ei vielä tuolloin ollut kypsä.

Markku Koskinen on erittäin tyytyväinen siihen, että Digiport-hanke lähtee nyt liikkeelle. Hän arvelee, että satamassa toimivat yritykset hieman arkailevat, kun kysymys on satamatoimintoihin liittyvästä tiedosta.

    - Koetaan, että tieto ei ole julkista, vaikka se sitä olisikin. Tietoturvaan liittyviä pelkoja edelleen on.

Koskisen mukaan satama elää vahvasti tässä ajassa, mutta samaan aikaan logistiikka-alalla on edelleen myös perinnetaakkaa. Suomalaisen työvoimavaltaisen satamatyön ja digitaalitekniikkaa hyödyntävän suorituskykyä ja sujuvuutta parantavan ajatusmaailman välillä on kurottavaa.

Suomen suurimassa satamassa, HaminanKotkan satamassa, kehitettävästä mallista on tarkoitus rakentaa pilottituote, jota voidaan myydä Suomen muille satamille.

Hankkeessa järjestetään koulutustilaisuuksia ja työpajoja avoimen tiedon hyödyntämisessä sekä Hack the Port -tapahtuma, jonka tarkoituksena on saada aikaan uusia ratkaisuja ja palveluita satama-alalle sovellettavaksi. Tiedon avausta varten kohdesatamille perustetaan avoimen datan palvelin ja dataluettelo.

Lokakuun alussa alkanutta kaksivuotista hanketta hallinnoi Merikotka ry (Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimusyhdistys), jonka lisäksi toteuttajia ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus MKK sekä Tietoyhteiskunnankehittämiskeskus TIEKE ry. Lisäksi rahoittajina ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), HaminanKotkan satama ja Turun satama.

Hankkeen budjetti on 366 000 euroa.

See all current articles