Banner Image

News from the port

Satamien turvallisuuspäivä 1.10.2018

Näe, havainnoi ja keskity teemana
satamien työturvallisuuspäivänä 1.10.2018

Näkyvät ja suojaavat työasut, parantuneet työolosuhteet, riskien kartoittaminen, työtapaturmista ja läheltä piti -tilanteista opiksi ottaminen sekä työkoneiden kehittynyt tekniikka ovat vuosikymmenten aikana parantaneet oleellisesti satamatyön turvallisuutta. Mikään yksittäinen toimenpide tai ohjeistus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokainen ihminen on loppujen lopuksi itse vastuussa turvallisuudestaan. Maailma kuitenkin muuttuu ja tuo työturvallisuuteenkin uusia haasteita.

Kännykän navigaattoria ei tarvita satama-alueella liikkuessa, eikä kokoaikainen ajantasainen tieto kavereiden tai koko maailman kuulumisista ole välttämätöntä, mutta silti pelottavan usein näkee, miten ihmisten katse on kiinnittynyt kädessä olevaan älypuhelimeen. Somekanavia tai uutisia selatessa ei ole täysin tietoinen, mitä ympärillä tapahtuu. Koska koneenkuljettajien on vaikea nähdä jalkaisin liikkuvia työtovereitaan, vastuu tarkkailla oman kulkureitin ja työpisteen turvallisuutta on jokaisella itsellään. Yhtä lailla kaikkien satama-alueella liikkuvien turvallisuuden vuoksi matkapuhelinta tai muuta mobiililaitetta ei tule käyttää liikkuvassa työkoneessa.

Tämän syksyn työturvallisuuspäivän teemaksi onkin valikoitunut erittäin ajankohtainen teema Näe, havainnoi ja keskity.

Satamien turvallisuuspäivää vietetään 1. lokakuuta 2018 kaikissa Suomen satamissa.

Satamien turvallisuuspäivä on yritysten johdon, henkilöstön, ammattiliittojen ja satamanpitäjien yhteinen tapahtuma. Työpaikoilla pidetään taukojen yhteydessä turvallisuustuokioita, joissa muistutetaan teemapäivän aiheista, mutta myös ajankohtaan sopivista muista työturvallisuusasioista.

See all news