Petra Cranston uutissivun kuva

Petra Cranston aloittanut risteilyvarustamomarkkinoinnin projektipäällikkönä

05.12.2019

KTM Petra Cranston on aloittanut 1.12. HaminaKotka Satama Oy:ssä risteilyvarustamomarkkinoinnin projektipäällikkönä. Hän siirtyi HaminaKotka Satama Oy:n palvelukseen Cursor Oy:stä risteilyvarustamomarkkinoinnin siirryttyä satamayhtiön vastuulle.

Satama on aina ollut lähellä Cranstonin sydäntä ja satama toimintaympäristönä on tullut tutuksi jo nuorena perheyhtiön kautta. Hän on uransa aikana työskennellyt kansainvälisessä kartonkiliiketoiminnassa sekä lasikuituteollisuudessa ja viimeisen kuuden vuoden ajan asiantuntijatehtävissä Cursor Oy:ssä kehittämässä alueen risteilyliiketoimintaa.

Nykyisessä tehtävässään Cranston tulee tekemään vahvasti myyntityötä risteilyvarustamoiden suuntaan, kuten aiemminkin. Tiivis yhteydenpito varustamoiden kanssa ja muu sidosryhmäyhteistyö tulee siis jatkossakin olemaan keskeinen osa Cranstonin työtä. Toiminnan tavoitteena on nousta seuraavalle tasolle risteilyliiketoiminnan kehittämisessä ja kasvattaa risteilylaivojen käyntimääriä vuoteen 2022 mennessä.

Cranstonin perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta, kolme koiraa ja kaksi eläkkeellä olevaa ponia. Hän nauttii maaseudun rauhasta Kymissä ja vapaa-ajallaan liikkuu mielellään luonnossa sekä lukee kirjoja.

See all current articles