Port of HaminaKotka Main image Risteilyt 2018 Cruise

Kotka vahvistuu risteilysatamana

04.04.2018

Kotkan asema ja imago kansainvälisten risteilijöiden etappina vahvistuu tulevana kesänä entisestään. Kotkaan saapuu viisi risteilyalusta tai oikeastaan neljä eri laivaa, sillä brittiläisen Saga Holidaysin Saga Sapphire vierailee Kotkassa kahdesti.

Saman englantilaisyhtiön toinen alus Saga Pearl II vierailee Kotkassa kerran. Lisäksi Kotkaan tulonsa on vahvistanut Noble Caledonia -yhtiön Serenissima. Viidennen risteilijän tuloa joudutaan vielä jännittämään, sillä Fred.Olsen Cruise Linesin Braemar-aluksen matkustajilla on valta äänestää kussakin kohdemaassa kahden vaihtoehtoisen sataman välillä. Suomessa Kotkan vaihtoehtona on Helsinki.

Kaikki risteilijät tuovat Kotkaan brittituristeja. Määrällisesti heitä ei ole yhtä paljon kuin viime kesänä, sillä alukset ovat viime vuotisia vieraita pienempiä. Aluksille mahtuu 500-700 matkustajaa.

Kaikki risteilijät kiinnittyvät tulevana kesänä Kantasataman laituriin. Risteilyjen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Petra Cranston sanoo, että alusten tuleminen lähelle kaupungin keskustaa helpottaa järjestelyjä melkoisesti. Vieraat pääsevät helposti laivoista kaupungille, eikä viime vuoden kaltaista bussirumbaa tarvita.

Cranstonin mukaan myös ensi kesänä tarvitaan paljon vapaaehtoisia huolehtimaan risteilyvieraista, vaikkakaan ei niin paljon kuin viime vuonna, jolloin kaupunkiin ryntäisi kerralla tuhansia vieraita ja yhteensä noin 8000 neljällä risteilijällä.

Kuten viime kesänä laivat viipyvät Kotkan satamassa päivän ajan. Osa matkustajista on omatoimimatkaajia, osa lähtee järjestetyille retkille. Retkien sisältöä Cranston ei vielä voi paljastaa, Kotkan-Haminan -seudulle ne suuntautuvat.
 

  • Teemme yrittäjien ja yrittäjäyhdistysten kanssa kovasti töitä, että saamme palvelut entistä korkeammalle tasolle, Cranston sanoo.
     

Cranston odottaa tulevaa kesää luottavaisin mielin. Palaute viime kesän risteilyistä oli erittäin positiivinen. Kotkan-Haminan -seudulla matkustajia kiinnostivat erityisesti alueen historia (Tsaarivallan aika, teollisuus, merenkulku), luonto (aktiviteetit ja rauha), puistot, turvallisuus, hyvä palvelu sekä iloiset ja lämpimät ihmiset.

Tieto Kotkan viime kesän onnistumisesta on kiirinyt varustamomaailmassa. Petra Cranstonin mukaan monet yhtiöt ovatkin harmissaan, etteivät reitittäneet Kotkaa tulevaksi kesäksi. Mutta seuraavaksi kesäksi ovat. Vuodelle 2019 Kotkaan on tehty jo kymmenen varausta, joista viisi on vahvistettu lopullisesti. Aikaikkuna on vielä avoinna muutaman kuukauden.

Myyntiponnistelut kohdistuvat jo myös vuoteen 2020.

 

Kesän 2018 risteilijät Kantasatamassa:


Saga Holidays/Saga Pearl II 30.5.

Fred.Olsen/Braemar 7.6. (mahdollisesti)

Saga Holidays / Saga Sapphire 14.6.

Noble Caledonia/Serenissima 13.8.

Saga Holidays / Saga Sapphire 6.9.

 

 

Katso kaikki ajankohtaiset artikkelit