HaminaKotka_MSC_pääkuva1

Hamina vahvistaa asemaansa kansainvälisessä risteilyliikenteessä

23.03.2021

HaminaKotka Satamalla on päättyneen Kazakstanin jättiprojektin myötä mahdollisuus tarjota risteilyvarustamoille myös Haminan satamanosaa risteilylaivojen käyttöön. HaminaKotka vastaanottaa jo tulevana kesänä pari aluskäyntiä Haminaan, mikäli koronapandemia sen sallii. Haminaan on vahvistettu aluskäyntejä myös tuleville kausille 2022, 2023 ja 2024. Näin ollen Haminan voidaan sanoa vakiinnuttaneen asemansa satamapaikkana kansainvälisessä risteilyvarustamomaailmassa. Haminaan nyt vahvistetut alukset ovat kokoluokaltaan suuria eli pituudeltaan yli 330 metrisiä ja tuovat mukanaan noin 4000–6000 risteilymatkustajaa käyntiä kohden.

Tulevana kesänä Haminassa vierailee maailman kolmanneksi suurimman varustamon MSC Cruisesin risteilyalus MSC Virtuosa, jonka on suunniteltu saapuvan heinäkuussa kahteen otteeseen.

Risteilyvarustamoita on Haminassa kiinnostanut paitsi loistava sijainti myös maailmanluokan pikkukaupungin ketteryys hyvine retki- ja ohjelmatarjontoineen. Haminan kaupunki on toiminut erittäin aktiivisesti kaupunkimarkkinoinnissaan ja on myös pystynyt omaksumaan COVID-19 asettamat tiukat kuplamatkustussäädökset retki- ja ohjelmatuotannossa.

 

Lisätietoja:
HaminaKotka Satama Oy Petra Cranston p. 050 518 8895
Haminan kaupunki Simo Kaksonen p. 040 199 1830

Kuvat: Jarno Koivula Photography


 

 

 

Katso kaikki ajankohtaiset artikkelit